Rinkan sisältö

Lopussa tuttuun tapaan jonkinlainen tiivistetty versio aina niin pitkistä teksteistäni.

Kuvasin tuossa viime viikolla rinkan sisältöä. Sain lopulta jotenkin kaikki aseteltua samaan kuvaan ja ajattelin että kuvaan vielä yksitellen tai pienissä ryhmissä tavaroita lävitse niin lukijat voivat kätevästi katsella mitä kaikkea typerää tai hyödyllistä se Tanja mukaansa ottaakaan. No, sitten iski laiskuus. Mietin että niin tästä tulee ainakin sata kuvaa yhteen kirjoitukseen ja luovutin. Kun sitten rinkan sisältö alkoi vielä viime metreillä muuttumaankin (se on muuttunut muuten koko ajan), nostin toisenkin käteni pystyyn. Antaudun, tämä on loputon suo.

En jaksa, enkä viitsi enää järjestää uutta kuvaussessiota. Laitan tänne sen vanhan (viime viikkoisen) kuvan ja lisään huomioiden kera perään erikseen uudet tuotteet.
Lopullinen lista on valmis sinä aamuna kun lähdemme matkaan, joten pidätän oikeuden muutoksiin. Laitan myös listan niistä asioista joiden mukaan ottamisesta en ole varma (lue = mitkä 98% varmuudella jäävät kyydistä pois).

Lista on niin pitkä etten yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa sitä kovin tarkasti. Jos joku haluaa tietää tarkemmin jostain tietystä asiasta, sitä sopii kyllä kysyä.
Tavaramäärä näyttää kuvassa paljolta, mutta kaikki mahtuu oikein hyvin rinkkaani eikä rinkan painokaan ole mahdoton (en ole vielä punninnut lopullista painoa). Muistan kuinka itse alkuun shokeerauduin muiden ihmisten tavarakuvista- näytti siltä kuin kaikki pitäisi pakata vähintään muuttoautoon. Näin ei ole, lupaan teille sen. Enkä sorru rinkan painon alle myöskään.

Kuvassa tuotteet ovat ilman suojapusseja. Todellisuudessa rinkkaan ei tule irtotavaroita kuin muutama.

image

Kuvassa näkyvä juomarakko on vaihtunut alla olevaan juomapulloon. Luin että matkalla on vesipisteitä monessa paikkaa niin hyvin että tarvitsen tämän pullon lisäksi pienen lisäpullon vain osalle matkaa. Juomarakko painaa itsessään jo lähemmäs puolta kiloa (jos oikein muistan) ja siihen vedet päälle, joten vaihdoimme pussukat LifeStraw- pulloihin. Vesi Espanjassa on näissä kaivoissakin (en saa päähäni oikeata sanaa, kaivo, lähde, mitä näitä nyt on…) juomakelpoista- tai pitäisi olla, mutta ripuli on se minkä viimeiseksi tuolla haluaisin, joten siksi tällainen juomavettä puhdistava pullo. Muutama ripulilääke on kuitenkin hyvä olla matkassa varotoimista huolimatta. Jotkut ovat sairastuneet ruoasta.

image

Toiset juoksuhousuni vaihtuvat näihin kompressio-housuihin. Näin ollen mukaani taitaa tulla vain kahdet pitkälahkeiset juoksutrikoot kävelykäyttöön. Alkuun toiset housut olivat lyhytlahkeiset, mutta aurinkoihottumani ja housuvaihtojen takia päädyin tällaiseen ”pitkähousu”- ratkaisuun.

Näissä housuissa on aurinkosuoja 50+
(Skinsin A200 on tarkoitettu nimenomaan pidempiaikaiseen urheilusuoritukseen.)

image

Fleecetakki vaihtui myös tähän kevyeen Haglöfsin hupulliseen takkiin. Tämä menee pienempään tilaan rinkassa kuin fleece vaikka kevyt sekin oli.
Mukaan tulee myös Windbreaker- takki, yhteiskuvassa raikkaan keltainen (heh) valkoisen fleece- takin päällä. Sitä ei voi olla näkemättä, mikä on hyvä autotie-osuuksilla.

image

Minulla oli valmiiksi sininen camino-foorumin buffi, mutta käytän sitä tyynyliinana. Mieheni oli kaupassa kun pyysin häntä etsimään samalla minulle punasävyisen buffin ja tällainen löytyi. Buffi on siis Ranskassa tällä hetkellä, siksi miehen kaupasta lähettämä kuva.

Huivi on kätevä kaulalla tai päässä, päähän tosin minulla on lippis sekä lierihattu (jota vierastan, mutta se suojaa paahteella korvat).

image

Edellisessä kirjoituksessa jo kerroin, että matka on muutakin kuin kävelyä. On iltoja ja erityisesti hetkiä, jolloin haluan jotain muuta päälleni kuin juoksutrikoot ja juoksupaidan.
Kirkkoon tarvitsen vaatteet jossa saan olkapäät piiloon, joten alkuun oli tarkoitus ottaa hihattoman haalarin seuraksi kuvassa näkyvä kevyt huivi. Se ei kuitenkaan liukkautensa takia pysy hyvin olkapäillä ja päädyinkin lopulta ottamaan lyhyen ja hyvin kevyen valkoisen ”takin” mukaan matkalle.

Materiaalit ovat kevyitä ja vaatteet menevät pieneen tilaan.

imageimage

Mukaan tulee näiden ja edellisen päivityksen hygieniapäivityksessä esiteltyjen ja mainittujen tuotteitten lisäksi mm. alusvaatteita, pyyhe, uikkarit, kuvassa näkyvät kengät (huom!, osa tavaroista on siis tietysti päälläni!), yöpuvuksi (tai ”muutenvaan” käyttöön) kuvassa näkyvä kirjavan kukikas urheilushortsi-toppisetti, samaa materiaalia kuin juoksuhousut…

image

… Vaellussauvat, salihanskat jos aurinko oikein kiusaa käsiäni, credencial-passi, oikea passi, iphone ja sen härpäkkeet, pankkikortit ym.kortit joita tarvitsen, pikkulompakko ja rahaa, vyölaukku (kangas, hyvin ohut ja kevyt), otsalamppu ja pilli, avaruuslakana, ea-tarvikkeita, päiväkirja ja kynä, yksi pieni kirjanen (kuvassa passin alla oleva punainen kirja, mieheni lahja 😀 minulle, ehkä joskus kerron kirjasta, ehkä en)…

image

… Linkkariyleishärpäke (siinä on mm. Korkinavaaja!), spork, pyykinpesuun tarvittavia pesulappuja (keltainen pieni rasia alla olevassa kuvassa aurinkolasikotelon alla) ja sen vieressä oleva musta pussukka taas on minikokinen pyykkinaru, hakaneuloja pyykkipojiksi…

… Lääkkeet, vitamiinit, puhallettava tyyny, ötökkäkäsitelty silkkipussi ja makuupussi, aurinkolasit, silmälasit, pieni laukku iltakäyttöön, rahavyö, sadeviitta ja sadesäärystimet, ruusukko, karbiinit ja simpukka  rinkkaan roikkumaan, kivet reppuun. Kivistä ja simpukasta ja credencialista kerron lisää seuraavassa päivityksessä.

Olikohan tuossa nyt kaikki? No ne pussukat mihin nämä tavarat tulevat, ne puuttuvat tietysti listasta vielä. Eli pussukat. Lisäksi pieni pussukka hyvin kevyitä tavaroita joita en paljasta täällä.

image

Mieheni rinkassa kulkee camino-opas ja tietysti hänen omat tavaransa. Kari ei käytä juoksutrikoita, vaan hänen vaatetuksensa koostuu perinteisemmistä vaellushousuista (katko) ja vaelluspaidoista. Muuten tarvikkeet ovat jossain määrin samankaltaisia tai samanlaisia. Hygienia-tarvikkeita hänellä on vähemmän kuin minulla 😛

Kuvassa (alin) näkyy myös vihreä scrubbapussi -käsikäyttöinen pesukone- joka on hankittu caminoa varten. Se kuuluu kuitenkin siihen listaan joka jää kyynelten kera kotiin melkoisella varmuudella. Siihen listaan kuuluvat myös hiusten hoitoaine (olen nyt kokeillut pestä hiukset useammin ilman hoitoainetta ja ihan ok tämä on). Kotiin jäävät myös makuualusta, vesirakko, fleece- ainakin nämä.
Jos jotain tulee mieleen vielä, käyn muokkaamassa tekstiä.

Lyhyesti: Tätä ei voi lyhyesti kertoa, sillä varustelista on pitkähkö. Mutta kaikki tarvittava on nyt siis valmiina, mitään ei tarvitse hankkia tai vaihtaa enää.
Rahaa varusteisiin ja matkoihin ja itse matkaankin tulee menemään lopulta paljon, mikään halpa ratkaisu tällainen ”loma” ei ole jos joku erehtyy niin ajattelemaankin.
Jos suunnittelet matkaa etkä omista vielä mitään tarvikkeita, valmistaudu jakamaan hankintoja useammalle kuukaudelle. Ei kirpaise niin paljoa.

Nyt sitten vain istutaan (NOT) ja odotetaan matkaa 🙂

5 vastausta artikkeliin ”Rinkan sisältö

  1. Tässä vaiheessa vaikuttaa, että tavaraa on ihan kauhean paljon 😀 Mutta kyllähän sitä tarviikin. Oliko listassasi heijastimia, tai onko vaatteissannetai rinkoissanne valmiiksi? Minulla olisi saanut olla enemmän, kun lähdimme usein pimeällä liikkeelle ja voisin kuvitella, että kuuman sään vuoksi haluatte hyödyntää aamun viileitä tunteja. 🙂

    • Melko samanlainen lista kuin muillakin 😄 mut joo, listattuna ja kuvattuna näyttää hirmuselta aina. Mun onneksi mikään ei oikeastaan paina mitään, kaik on valittu mahollisimman pientä ja kevyttä 👍🏻 toi juomarakko mietitytti muutaman kuukauden tässä, hävis rinkan painosta iso osa pois kun en sitä otakaan.

      Sitten kun listaa housua, pyykinpesuainetta ja pyyhettä tai shampoota, moni miettii heti normipainoja ja listan pituutta. Mut kaik noi on tosi kevyitä, onneksi nykyään tehdään vaeltajille niin hyviä ja kevyitä, minikokoisia tarvikkeita. Hyvän tovin saa kuitenkin ajatusta noihin laittaa ja siltikin menee vänksläilyksi.

      Ton scrubban jätän kotiin ihan siks ku sä heitit sen omas pois 😂 En halua samaa kohtaloa omalleni. Katoin paljon pesusilmällä filmejä ja totesin että hyvät on altaat siellä, scrubba jääköön tuleviin muihin retkiin joissa sille on enemmän oikeasti tarvetta.

      Heijastimia on joissain tarvikkeissa mukanakin, mutta luotan hyvään otsalamppuun. Niiden valot näkyvät ees ja taas ja sivulle tai toinen voi tarvittaessa laittaa vaikka takaraivolle sen lampun 😂

      Ilmoistahan ei vielä tiedä mut onneks ollaan miehen kanssa aamun virkkuja 😎
      Mua ei huoleta helle, eikä miestäkään (käveli just helteessä 59 km matkan yhtenä päivänä, oli sellanen tapahtuma), mutta se aurinko mun ihottumien kannalta huolettaa ja jalkojen turpoaminen helteellä 😱 On vaan tunnustettava että siihen on taipumusta. Siks kokeilen noita kompressiohousujakin 😊

      • Siis helle ei huoleta jaksamisen kannalta (vaikka toki vaikuttaa ainakin vähän siihenkin).
        Aina mä kirjotan puolet ja ajattelen puolet 😜

  2. Siinä mielessä helle vaikuttaa kuulema, että kun ihmiset lähtevät aikaisin liikkeelle helteen vuoksi, niin alberguet alkavat täyttyä aikaisemmin, kuin vaikka kevään viileillä säillä, joten voi tulla eteen hetki, että tilaa ei olekaan enää, jos tulee perille vaikka kolmen tai neljän aikaan. Moni tähtää siihen, että on heti perilllä, kun alberguet aukeaa. Käsittääkseni elokuu on vilkkain kuukausi. Silloin keväällä se tuntui ihan absurdilta, että kaikki paikat olisivat täynnä, kun oli niin väljää vielä, mutta kai se mahdollista on, kun ihmisiä on paljon liikkeellä. Pyörällä liikkuvat eivät pääse albergeihin monissa paikoissa vasta kuin myöhemmin illalla, jos tilaa vielä on. Etteivät siis vielä kävelijöiden nenän edessä viimeistä paikkaa. He voivat muutenkin helpommin jatkaa vielä vaikka 10 km, jos saa tietää, että seuraavassa kylässä on tilaa, kävelijälle se ei ole niin helppoa, jos on jo kävellyt täyden päivämatkan.

    • Joo, toi tilanne on tiedossa, alunpein tarkotus oli lähteä autingon ja ruuhkan takia jo toukokuussa, mut miehen lomat määräs ajankohdan. Jos ei tilaa ni nukutaan missä voidaan, kilpajuoksuun en kuitenkaan lähde 😁 mut joku sano että aina on löytynyt jostain tilaa.
      Aikasin mekin lähetään liikenteeseen kuitenkin, luin nauraen just et joku kirjotti lähteneensä viimosena- viideltä 😂
      Jep, aikasin kyllä, mutta mennään niin kauan ku huvittaa ja vietetään välillä siestaakin jos siltä tuntuu, piknik puistossa/ niityllä tai vastaavaa. Kävellään se mikä sinä päivänä tuntuu hyvältä (toki suunnitellaan sinnepäin juttuja)
      Ollaan kuitenkin luonteeltamme tälläsissä aika huolettomia ja toivottavasti myös mahollisimman paljon ”kellottomia”. Ja ainahan voi koittaa soittaa sängyn itelleen jos siltä tuntuu, tähänkin ollaan varauduttu.

      Toi pyöräjuttu ei kuulemma joka paikassa enää valitettavasti pidä paikkaansa 🙄

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *