Milloin, miksi, mitä… Iiiik!

Meillä caminosta on juteltu jo vuosia, lähinnä mieheni toimesta, mutta aihe on kiinnostanut itseänikin. En oikeastaan kuitenkaan uskonut että tämä päivä joskus koittaisi. Tämä oli mielestäni niitä ”tehdään sitten joskus näin ja mennään sitten joskus sinne”- juttuja. Voinkin avoimesti tässä tunnustaa että minut sysäsi liikkeelle elokuva The Way. Se teki lähtemättömän vaikutuksen ennenkaikkea tunnetasolla, mutta ajatus myös caminon toteuttamisesta alkoi tuntumaan mahdollliselta. Siitä se ajatus sitten lähti… eikä jättänyt rauhaan.

Alkuun oli epäselvää lähdenkö yksin (Karin työasiat) ja minkälaisissa pätkissä reissu tehtäisiin ja koska, mutta onneksemme loma-asiat järjestyivät niin että reissu tehdään yhdessä ja koko matka kerralla. Tiedän olevani onnekas ja siunattu saadessani matkata caminon aviopuolisoni kanssa ja odotan jo malttamattomana yhteistä aikaa- enkä vähiten nykyisen väliaikaisen asumisjärjestelymme takia.

Käytännön tasolla camino onkin konkretisoitunut niin että tässä on osteltu pitkin vuotta varusteita. On tutkittu, vertailtu, mietitty, tehty varmaan monta turhaakin ostosta, mutta uskallan sanoa että sunnitteluun ja valmistautumiseen käytetty aika on ollut hyvin tärkeä osa matkaa. Päivittelen varustelistoja noille omille sivuilleen sitä mukaa kun käyn niitä blogissa lävitse.

Varsinaisen kävelytreenaamisen olen päässyt aloittamaan vasta nyt (mutta olen siis aina kävellyt paljon). Viime syksy, talvi sekä alkuvuosi olivat minulle vaikeata aikaa fyysisesti, mutta myös henkistä kanttiani koeteltiin. Jaloissani on ollut paljon erilaisia ongelmia mysteerikivuista ja luupiikistä varpaan murtumaan ja olkapäänikin vaurioitui salilla. Jos nyt saisi viimein keskittyä caminoon sekä fyysisesti että henkisesti.

Nyt kun nämä alkuhöpinät satunnaisille virailijoille ovat purkissa, voinkin siirtyä itse asiaan. Olen vähän ajatellut että voisin alkuun päivitellä blogia muutaman kerran viikossa, lähinnä päiväkirjamerkintojä harjoittelusta sekä ajatuksista caminoon liittyen ja ottaa täällä käsittelyyn kerran viikossa jonkin artikkelin tai pari, joita haluan caminolle mukaan.

4 vastausta artikkeliin ”Milloin, miksi, mitä… Iiiik!

  1. Hei, mikä sinulla on auttanut luupiikkiin? Olen itse kärsinyt siitä jo melkein vuoden ja menettämässä toivoani, että se voisi parantua.

    • Moikka, kiva kun löysit tänne 🙂
      Mun luupiikkini on varmaan ikuista lajia, eli se tulee ja menee. Oikeastihan mun ensimmäinen luupiikki olikin juoksemisesta johtunut murtuma jota hoidin kotona vain luupiikkinä. Lopulta oli pakko mennä lääkäriin ja totuus selvisi rontgenissä, mutta eihän sille enää mitään voinut tehdä.
      Mutta oireet olivat kyllä samat ja myöhemmin olen todennut niin tai näin, samalla tavalla olen hoitanut.

      Luulen että tiedät jo nämä yleisimmät hoidot luupiikkiin? Lepo, kipulääkitys, jalan takaosien venyttely (voi johtua pelkästään pohkeitten tai jänteiden? kireydestä ainainen luupiikki eli nosta varpaat seinää vasten ja venytä säärtä/nilkan takaosaa näin useamman kerran päivässä), hiero jalkapohjia vaikkapa pallon kanssa. Pehmeät silikoni-tuet kengässä taisivat venyttelyn lisäksi olla parasta mitä tiesin ja se mikä auttoi. Ne tuet olivat jotkut ihan halvat, mutta oi kuin olisin pumpulin päällä kulkenut.
      Mä kuljen myös nykysin aina kun mahdollista lenkkareissa tai noissa vaelluskengissäni, valitettavasti kengillä on suuri merkitys enkä jaksa enää välittää mitä muut ajattelevat mun ”tyylikkäistä” jalkineista. Kaikkein huonoimmat kengät ovat sellaiset ohutpohjaiset joissa tulee tuntuma maahan liian selvästi. Crocsit olivat ihanat kotona pahimpina aikoina, lattialle en halunnut astua.
      Pelotti muuten hirmusesti vaihtaa silikonituet noihin koviin ortopedisiin tukiin. Toistaiseksi kaikki ok.

      Aika taitaa olla se tärkein tekijä. Mulla oli eka melkein kaks vuotta ja sen jälkeen puolesta vuodesta yli vuoteen… itsekin olen ihmetellyt kun toisilla menee muutamassa kuukaudessa ohitse.

      Jos et jotain noista ylläolevista ole kokeillut, kokeile ihmeessä. Myötätuntoni on siellä, todella kauhea vaiva :/ ja itselleni ainakin kävely on se rakkain ja tärkein laji… ja valitettavasti nilkutan hyvin huonossakin kunnossa vaikka mikä olisi. Eihän sulla vain ole samaa ongelmaa? 😉

  2. Kiitos vastauksesta! Vähän tämä omani viivähti… Suurin syy mun vaivan pitkittymiseen on varmaan se, että annoin puoli vuotta vierähtää ennen kuin aloin tekemään asialle yhtään mitään. Kaikki mainitsemasi konstit on olleet käytössä. Tosin olen kyllä laiska venyttelijä enkä ole oikein siitä kokenut olevan mitään apuakaan. Mä kävin fysioterapeutilla, joka opetti mulle jalan teippauksen ja siitä olikin ihan valtava apu. Eron huomasi heti. Käytännössä kuitenkin, ne urheiluteippaukset on vähän hankalia kun ne pitäisi vaihtaa joka päivä, enkä itse saa niitä teippejä ollenkaan niin hyvin laitettua. Viikko sitten tilasin tämmöiset systeemit: http://www.rehaboteket.fi/ortoosi/pohjalliset/kompressiosukka-luupiikkiin-pf8?utm_medium=social&utm_source=facebook&utm_campaign=PF8+SE+Lansering&utm_content=PF8+SE+Lansering+-+OFFSITE_CONVERSIONS+-+IMPRESSIONS+-+Link+Post+-+A&utm_id=570395db58e7ab5a0b8b456d#tabs. Olen pitänyt näitä nyt muutamia päiviä ja olen tosi tyytyväinen. Urheiluteippaus antoi vielä paremman tuloksen, mutta tämä oli melkein yhtä hyvä ja tosi paljon helpompi käyttää kun vain vetäisee jalkaan. Toinen mikä mulla on auttanut on kylmällä hautominen 1/2 tuntia päivässä. Tässä kans avun huomaa heti tai viimeistään seuraavana aamuna. Mulle myös kävely ja lenkkeily omin laji ja on ihan tylsää kun ei pääse mihinkään ja jos pääseekin niin siitä ei nauti…

    • Moi,
      Yleensä ihmiset joita luupiikki vaivaa, ovat tosiaan jo ehtineet selata netin lävitse avun varalta- sen verran kivuliasta se on ;/

      Itselläni meni 1,5 vuotta ennen kuin menin lääkäriin. Siinä ajassa murtuma oli jo sellainen ettei sille voinut tehdä mitään ja toisen jalkani nilkka oli kipeytynyt luupiikki-jalan nilkuttamisesta. Eli apua ajoissa, lepoa ja tukihoitoja.
      Ortopedi toivoi että tukipohjalliset toisivat avun tähänkin asiaan. Minä toivon samaa… Toistaiseksi ollaan eletty taas hiljaisempaa vaihetta. Phuuh.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *