Yhteenveto caminosta

Lupailin teille päiväkirjaa, mutta totesin sen liian henkilökohtaiseksi ja koskettavan liian montaa ihmistä. Jos jättäisin päiväkirjasta muut ihmiset ja ne herkimmät hetket pois, ei jäljelle jäisi sitä caminoa jolla minä olin. Päätin siis tehdä vain jonkinlaisen yhteenvedon matkasta ja lupaan vastailla lisäkysymyksiin jos niitä ilmenee.

Yleisesti: Kävelimme n. 900 km, 34 päivää (30 päivää Santiagoon + 3 päivää Finisterreen + 1 päivä Muxiaan): St. Jean Pied de Port- Santiago- Finisterre- Muxia. Keskimääräinen päivämatkamme oli näin ollen 26,5 km, mutta eihän se oikeasti noin mennyt. Pisin päivämatkamme oli 38,2 km ja lyhyin taas 18,7 km (kun satutin polveni).

Kävelystä:
Jos minulta nyt kysytään millaista se kävely oli, sanoisin että upea kokemus. Se oli sitä, oikeasti.
Mutta hetken mietittyäni muistan kyllä paremmin millaista tietä matkalle sattui ja vastaukseni onkin: ylä- ja alamäkeä. Eikä muuten mitään pientä, sillä ylitimme matkamme aikana kolme vuoristoa ja eivät ne ”tavalliset” mäetkään mitään pikkuruisia olleet. Oli usean kilometrien mittaisia mäkiä, oli pystysuoraa mäkeä ja helvetillisiä kivikkoisia alamäkiä. Nyt ne ovat vielä hyvin mielessä näin rampana, mutta oletan muutaman kuukauden päästä sanovani etteivät ne nyt oikeastaan niin pahoja olleetkaan 😉

Olihan matkalla myös muutaman päivän tasainen meseta, siitä nautinkin kuumuudesta huolimatta erityisen paljon. Minulle kävely ”ei-missään” ei ollut henkisesti ongelma. En kokenut minkäänlaista tylsyyttä tai mielen särkymistä. Polveni oli erityisen onnellinen mesetan olemassaolosta. Mesetan aikaan koko ihana camino-perheemme oli vielä koossa, matkaa oli takana ja matkaa oli edessä. Minun mielessäni mesetalla on hyvä kaiku.

****
Sitä voi varautua kaikkeen. Ostaa hyvät kengät ja ajaa ne sisään. Kantaa painavaa rinkkaa ja kulkea erilaisia maastoja kotona. Ja sitten itse matkalla ”tapahtuu polvi”.
Astuin erittäin jyrkässä alamäessa jonkin irtokiven päälle ja polvi linksahti taaksepäin. Linkutin pari viikkoa aika pahasti, sitten se hieman pikkuhiljaa alkoi paranemaan niin että pysyin jo vähän astumaan polven varaan, mutta onhan se yhä nytkin kipeä. Että ei siitä sen enempiä.

No ne rakot. Näette kuvia myöhemmin, mutta kerron jo nyt että minulle tuli päivästä 3 tai 4 aivan loppuun asti rakkoja. Ihan joka kohtaan jalassa, lukuunottamatta jalkapohjia.
Opin rakoista monta asiaa: Laastarin materiaali on erittäin tärkeä pointti ettei tule uusia rakkoja laastarista. Kipuun ei totu, mutta hieman kyllä päivän mittaan turtuu. Espanjalaisissa apteekeissa on ihmeainetta pahoihin rakkoihin. Compeed on täyttä sontaa. Ota kotoa mukaan keinoihoa. Kirurgin teippi on melko hyvä ehkäisemään rakkoja varpaissa… Kunnes joudut laittamaan laastarin joka sitten tekee viereiseen varpaaseen rakon.

***
Kävelyn suunnitelmallisuus oli tärkeämpää kuin alkuun oletimme. Matkaa piti osata suunnitella useita päiviä eteenpäin ettei päivämatkoista tullut liian lyhyitä tai liian pitkiä. Oman lisänsä tähän toi se kun me välttelimme kaikkia suuria kaupunkeja ja useimpia suosittuja (lue: John B:n reittejä) paikkoja. Yksi ainoa pakollinen yöpymispaikka meillä oli toiveena ja se oli ”laulavat nunnat”. Aivan ihana kokemus!

Eka kuvasarja: Ylä-alamäkiä. Niitä pahimpia ei voinut kuvata, sillä kärsin korkean paikan kammosta. Tästä ei ole kukaan puhunut, mutta jos sinulla sattuisi olemaan samaa ongelmaa, voin kertoa että muutamat kohdat ovat melkosen rankkoja.

img_0920

***

Opastus matkalla:
Meillä ja monilla muillakin oli mukana John Brierleyn opaskirja. Jos en tarvitsisi sitä nyt katsoakseni missä kävimme, olisi se poltettu jo. Ei siis mikään maailman tarkin kirja, eikä paraskaan. Kukaan ei lopulta luottanut siihen, mutta olihan se kuitenkin parempi kuin ei mitään.
Suosittelisin näkemäni ja kokemani mukaan joko saksalaista opaskirjaa, siinä on parhaat selostukset mm. Albergueista, tai pelkkää karttakirjaa jos jo tuntee systeemin majoitusten kohdalla. Näissä pitkulaisissa karttakirjoissa on tarkin maastokuvaus.

Matkan varrella ei kuitenkaan ole kovin helppoa eksyä. Polut on merkitty melko hyvin, joskus tosin pimeässä tai ajatuksissaan piti miettiä olemmeko kukaan muistaneet katsella merkkejä.
Etsin yhä katseellani talojen seinistä keltaisia nuolia. Niin syvälle se meni tajuntaan.

img_0921

***

Pyhiinvaellus ja nimenomaan se.
Meille matkalla oli tietty merkitys, mutta toki odotin matkalta paljon muutakin kuin hengellistä antia. Tärkein kuitenkin, hengellisyys, oli vahvasti koko matkan ajan läsnä. Olimme erittäin siunattuja, sillä ”camino-perheeseemme” kuului myös katolinen pappi. Ensin se tuntui ihmeelliseltä sattumalta ja hyvältä tuurilta, mutta pian ajattelin että näinhän sen piti mennäkin. Tietenkin.

***
Matkan varrella on muutamakin sellainen kohta, jossa on jopa kilometrien matkalta ihmiset tehneet ristejä verkkoaitaan. Varsinkin viimeinen tällainen sai minut kyyneliin: kaikki ne ihmisten toiveet, rukoukset, matkan tarkoitus… kun ristiaita vain jatkui ja jatkui, tuntui tavallaan hieman surulliselta ajatella että näihin ristiin kätkeytyy varmasti monia pyyntöjä, epätoivoakin… mutta toisaalta tuntui myös lohduttavalta ajatella että ihmiset yhä toivovat ja uskovat- kaikesta huolimatta tai juuri sen takia.

Kirkkoja näin monenmoisia matkalla. Osallistuimme messuun niin usein kun se oli mahdollista, ja olihan se usein mahdollista kun oli ”oma” pappikin mukana 😉
Espanjalaiset kirkot ovat hyvin yliampuvia koristukseltaan, parhaita kirkkoja olivatkin yleisesti ottaen pienet kappelit/ kirkot.

Matkan aikana oli muutamia etukäteen minulle tärkeitä paikkoja. Tällaisia oli mm. anteeksiannon portti ja rautaristi. (Kuvassa oleva ovi ja seuraava kuva jossa kukkulalla risti, kuvat ovat oikeastaan väärässä järjestyksessä sen puoleen missä järjestyksessä ne matkalla olivat)
Rautaristillä jätetään omat taakat pois ja saadaan anteeksi omat pahat teot. Anteeksiannon portilla taas annetaan anteeksi kaikille niille joiden koetaan satuttaneen itseään.

Minun kohdallani kävi nyt niin kuten jo aiemmin kerroin jossakin, että ne asiat mitä menin caminolle käsittelemään, oli käsitelty jo etukäteen.
Rautaristi oli kuin paraskin turistihärdelli ja yritin kovasti keskittyä kivien jättämiseen sinne, mutta paikka jätti ennemminkin pettymyksen kuin lohdun mieleen.
Anteeksiannon portti oli kyllä hyvä kokemus, mutta siellä viimeistään huomasin että olen käsitellyt ne mitä käsitellä piti. Olen antanut anteeksi, mutta kipu asioista puhuttaessa ei välttämättä häviä koskaan… Ja ehkäpä se ei olekaan huono asia. Kipu muistuttaa minua siitä millaiseksi en koskaan halua tulla ja millaisia arvoja elämässäni haluan pitää yllä ja kantaa mukanani.

img_0922

***

Ruoka.
Phuuh. Heitiin terveellisyyden nurkkaan ja söin mitä kiinni sain. Leipää söimme paljon, sillä espanjalaisissa baareissa (matkan varrella ainakaan) ei päivällisajan ulkopuolella saanut kuin paria pullaa ja leipää. Vaaleaa, epterveellistä leipää. Kaupassa (jos niitä löytyi), valikoimat olivat tätä samaa.
Join matkallani paljon vettä, mutta joinpa myös normaalisti välttämiäni limuja (Ah, Kas Limon!) matkan varrella ja tietysti viintä ruoan kanssa. Tosin pahimpaan kipuaikaan kun jalkapöytänikin turposi (jänteen tulehdus) söin lääkekuurin ja silloin en tietenkään nauttinut alkoholia.

Pyhiinvaeltajan menun sai noin kympillä ja siihen kuului kolme ruokalajia, viini ja leipä. Ei huono… vaikkakin kanaan ja pastaan tuli välillä kiintiö täyteen.
Söimme myös piknik-tyyliin ja ravintoloissa välillä muutakin kuin sen ainaisen menun, mm. pitsa sai lähes kyyneleet silmiin 😉 Osallistuimme myös yhteisruokailuihin jotka olivat joko emäntien tai vieraitten valmistamia, nämä olivat erityisen hyviä kokemuksia ja suosittelen tutustumaan etukäteen missä näihin on mahdollisuus.

Aamiainen taas ostettiin monesti noin kolmen euron hintaan alberguesta tai haettiin edellisenä iltana kaupasta. Aamiasjututkin riippuivat seuraavan aamun kilometreistä ensimmäiseen baariin ja siitä oliko aamiaista saatavilla vai ei.

Vettä mukana oli välillä se pulloon mahtuva 6 dl, välillä piti ostaa tämän lisäksi pieni pullo, välillä taas 1,5 l pullo. Veden mukana kannettava määrä riippui kaivoista, kylien välisestä matkasta, helteestä jne.
Joskus aamun kilometrit ennen ensimmäistä baaria olivat jopa 17 km, joskus kyliä oli  noin 3 km välein.

Söin matkallani paljon jäätelöä ja suklaata. En laihtunut.

img_0923

***

Alberguet.
Olli hyviä ja huonoja, oli siistejä ja vähemmin siistejä. Oli yksityisiä ja kunnallisia (nämä olivat yleisesti ottaen monessa paikassa oikein hyviä), mutta suht samanlaisia ajatukseltaan kaikki.
Oli sänkyjä, yleensä kerrossänkyjä. Maksettiin 5- 12 euroa/henkilö (käytimme muutaman kerran duo-huonetta, sen hinta oli 25-45 euroa), pestiin pyykit käsin tai koneellisesti, oli keittiö tai ei ollut keittiötä, suihkut löytyivät kaikista- toiminta oli vähän välillä niin ja näin. Puhtaaksi saimme itsemme kaikkialla.

Yhtään kertaa emme varanneet etukäteen sänkyä ja hyvin mahduimme Finisterreä lukuunottamatta aina ensimmäiseen albergueen mistä kysyimme majapaikkaa.
Santiagossa nukuimme kummallakin kerralla hotellissa, samassa hotellissa vieläpä ja sinne tietysti piti tehdä varaus. Kuvan kylpyhuone on Santiagosta, ei sentään alberguesta 😉

Pieni sananen luteista, bed bugs. Niitä on ja se on ihan tuurista kiinni kuka niitä saa. Minä en (eikä mieheni) niitä onneksi saanut. Pelkäsin kyllä, mutta jossain vaiheessa (melkein perillä :D) tajusin että se on turhaa. Jos niitä tulee, niitä tulee, piste.
Aina silloin tällöin purtuja ihmisiä näkyi, nukuimme samoissa majapaikoissakin.

*Muokkaus: Lisää tietoa albergueista vastaus-osiossa.

img_0924

***

Aamut ovat olleet minulle aina rakkaita ja niin ne olivat matkallakin. Aamulla rukoilin hyvän hetken ennen auringon nousua ja nautin aamun tunnelmasta, aamulla jalat eivät turvonneet, aamuisin aika ja matka meni kävellessä mukamas tosi nopeasti, aamut olivat aina kauniita.
Aamut alkoivat aina samalla tavalla. Joku herätti tai kello herätti (älykellon herätys on hyvä muita ajatellen), kerättiin tavarat sängyltä ja mentiin käytävälle/ vessaan laittamaan ne rinkkaan ja teippaamaan jalat jos sitä ei oltu tehty jo illalla. Hoidettiin aamutoimet ja sen jälkeen aamiainen joko istallaan tai kävellessä. Kaikki olivat melko hiljaa, toimivat kuin robotit ja matkaan päästiin nopeasti. Näin ei ollut heti alkuun, siis tuon nopeuden kanssa. Rinkkaa piti uudelleenjärjestää että kaikki toimi paremmin ja opetella poimimaan pimeässä kaikki tavarat mukaan.

Joskus sitä istui väsyneenä laittamaan kenkiä ja jalat kysyivät: ”Oikeasti? Oletko tosissasi?”, mutta kun matkaan pääsi, alkoivat jalat tekemään töitä kuuliaisesti. Kertaakaan matkan aikana ei tullut sellainen olo että olisi ollut väärässä paikassa, mutta tulipa sitä porukalla todettua ettei se kyllä toisaalta täysjärkisten hommaa olekaan. Ihan(ia) hulluja kaikki 😉

img_0925

***

Matkan yksi päämäärähän oli tietysti saada compostela, eli todistus kävellystä matkasta. En ole vielä kuvannut niitä, pitää saada ne ensin putkesta ehjänä ulos ja miettiä miten saisi nimen niistä piiloon. Kuitenkin, meille niitä kertyi molemmille kolme kappaletta. Yksi Santiagosta, yksi Finisterrestä, yksi Muxiasta.

Seuraava kuvasarja on väärässä paikassa. Olen inhonnut tätä blogipohjaa alusta asti. Tänne pitää pienentää kaikki kuvat ja siinä on hirveä työ, tämä ei tallenna itsenäisesti (tämäkin on jo toinen teksti tänään jota kirjoitan) ja vaikka valitsen vain yhden kuvan tähän, syöksee sivu automaattisesti kaikki kuvat joita olen valinnut blogiin laitettavaksi. Joten voi voi.

***
Jouduin hylkäämään tosi monta ihanaa kuvaa tänne laitettavaksi siksi, että niissä esiintyy ystäviämme. Tämän kuvasarjan kuvat on valittu tätä silmälläpitäen, nämä kuvat muistuttavat minua jostakin tietystä asiasta ilman että niissä esiintyy ihmisiä ja näistä kuvien jutuista voin täälläkin kertoa.

1) Passi. Ilman sitä emme olisi päässeet albergueihin nukkumaan. Ilman sitä en olisi saanut todistuksiani siitä että tein matkan. Viimeiset sata kilometriä piti kerätä kaksi leimaa päivässä. Joillain on jäänyt todistus saamatta jos näin ei ole ollut… Minunkin passini syynättiin hyvin tarkkaan alusta loppuun, mutta toisaalta vieressä seisseen mieheni passia taas hädin tuskin vilkaistiin.

2) Luostarin albergue. Valitsimme matkallamme muutaman vaihtoehtoisen tien (näitä on oppaissa), mm. Sarriaan menimme Triacastellasta Samoksen kautta. Matka on pidempi, mutta perillä piti olla ainutlaatuinen kokemus luostarissa nukkumista. Olikin, muttei ihan nyt niin kuin olimme ajatelleet… Loppujen lopuksi yöstä jäi hyvät ja hauskat muistot, mutta paikka muistuu minulle mieleen myös päivänä jolloin en jaksanut ottaa enää yhtään uutta ”kasvoa” vastaan. Kävelypäivänä en jaksanut kuunnella enää yhdenkään uuden ihmisen tarinaa, hymyillä ja kysellä, kertoa omaa tarinaani uudestaan ja katsella uusia kasvoja. Minulle, ihmisläheiselle ja aina uteliaalle tämä oli erikoinen kokemus. Onneksi seuraavana päivänä olin takaisin oma itseni, heh.

3) Jeesuksen patsas kirkossa on vain yksi kuva lukuisista kirkoista joita kuvasin. Mutta… Kuuntelin monien ihmisten tarinoita joissa he olivat ajatuneet ikäänkuin nurkkaan eivätkä päässeet tilanteessa eteenpäin ja olivat siksi lähteneet caminolle. Tässä kuvassa, vaikkei uskova olisikaan, on minusta hienosti esillä se ettei sellaista ahdinkoa ole etteikö siihen saisi jostain/ jotain apua.

4) 0,00 km. Ei mulla tästä muuta. Paitsi että olihan meillä vielä seuraavana päivänä kävely Muxiaan. Muxiaan oli aivan mahtava lopettaa matka, ihana paikka. Finisterre jätti minut tavallaan kylmäksi kun vertaan sitä Santiagoon tai Muxiaan.

5) Join yhden oluen matkalla, sen rautaristin jälkeen eräästä autokioskista. Yhtä pahaa oli kuin vuosia sitten. Mutta, tein siis matkalla monia asioita joita en ole koskaan/ pitkiin aikoihin tehnyt. Miten sitten meni niinku omasta mielestäni? No, joitakin asioita on hyvä jättää tekemättä tai tehdä vain kerran.

6) Kaikkein ihanin albergue matkalla oli tämä tässä kuvassa. Paikka oli Hospital de Orbigo ja Albergue San Miguel.
Älkää kysykö miksi se oli niin ihana. Tunnelma, taide siellä, keskiaikaisuus… Jokin siitä vain teki parhaan.

img_0926

***

Parhaita maastoja kävellä oli tasainen ja varjoisa metsä. Nämä valitettavasti olivat harvassa, ha ha. Seuraavaksi paras oli muu tasainen maasto, mutta kyllä ne ylä- ja alamäet oikeasti ihan ok olivat ja kuuluivat mukamas asiaan. Joskus piti vähän huokaista ennen ylämäkeä, mutta sitten sitä vain laittoi ylämäkivaihteen päälle ja puuskutti ylös. Mitäpä siinä muutakaan olisi tehnyt. Joissakin hirveimmissä alamäissä mietin campacaminoa ja heidän sateista ja mutaista matkaansa. Ei käynyt kateeksi.

Olen yrittänyt valita kuviksi tyhjiä teitä. Tämä oli todellisuutta ajoittain, mutta ei aina. Joskus tiellä oli meidän lisäksemme näköyhteys muihin koko päivän tai lähes koko päivän, joskus joku pyyhkäisi ohi, joskus pyyhkäisimme itse joidenkin ohitse. Sarrian jälkeen (viimeiset 120 km) tie ruuhkautui tosissaan, eli minusta alkoi täysin erilainen matka kuin se oli aiemmin ollut. Tunnelma oli erilainen, liikaa uusia ihmisiä, liikaa ihmisiä ylipäätään.
Tai oikeastaan tämä muuttui jo noin 250 km ennen Santiagoa. Siihen asti tunnisti useita kasvoja tiellä. Joskus heitä näki vain muutaman päivän välein, joskus joku ilmestyi viikonkin jälkeen uudestaan maisemiin, joitakin näki päivittäin. Kaikkien kanssa ei tietenkään tullut juteltua sen enempiä tai tuli vain moikattua, mutta useimmat tunnisti kuitenkin.

Kuvissa on tasaista tietä ensimmäisten vuorikuvien vastapainoksi.

img_0928

***

1) ”Buen Camino!” Eniten käyttämämme lause caminolla. Minulle kuitenkin merkittävämpi on ”Ultreia” Kuvassa sellainen sormus päiväkirjani päällä.

2) No niiin. Niistä kivuista ja rakoista, siinä teille kantapääni.Kyllä, kävelin tällä jalalla.

Kävelin caminon ihan jokaisen kilometrin rinkkaani kantaen, myös polvikivun kanssa, alusta loppuun. En sano tätä kehuakseni itseäni tai syyllistääkseni muita, viisas olisi tehnyt toisin. Mutta minä olen minä. En koskaan anna periksi ja toisaalta- itse pakkasin tavarani, itse kannoin. Halusin kävellä, siis kävelin. Mietin tuota asiaa matkalla ja kyllä, olisin kokenut epäonnistuneeni jos olisin toiminut toisin. Mutta nyt tulee iso mutta! Muiden kohdalla ajattelen toisin, en vaadi muilta samaa kuin itseltäni, enkä olisi suositellut kenellekään kävelyä niiden kipujen kanssa joita minulla oli. Olin naurettavan huolissani muiden jaksamisesta enkä osannut tai halunnut kuitenkaan helpottaa omaa oloani.

Mutta nyt se on tehty koko matka kuten suunnitelinkin. Jatkossa olen itselleni armollisempi ja joustavampi, olen läksyni matkallani oppinut vaikkei se ehkä siltä kuvia katsoessa monista tuntuisikaan. Sisukin voi olla kirosana ja sitäkin voi olla liikaa.

3) Muxia, sinne jäivät kävelysauvamme. Hyvin palvelleena, piikit kuluneena. En lähtisi ilman sauvoja tälle matkalle.

4) Ennen sukkien laittoa. Tässä vielä kohtuullisen kevyt teippaus.

5) Matkan ehdoton suosikkini (valkoviinin ja jäätelön jälkeen) oli raikas juoma jonka kehitin. Tuoreista appelsiineista puristettu mehu on hampaille aika rankka juttu, päätin keventää sitä lisäämällä puolet vissyä ja kuvitella ettei se sitten vahingoita hampaita. Hyvää, järjettömän raikasta eikä olleenkaan niin tunkkaista kuin appelsiinimehu yksinään.

6) Viimeinen kuva muistuttaa minua ystävistä jotka odottivat aina ensimmäisessä kylän baarissa, tai joita me odotimme ensimmäisessä kylän baarissa. Repesimme totaalisesti nähdessämme tämän kyltin kylien välissä.
Välillä kuljimme yhdessä kaikki, välillä osan porukan kanssa, välillä lisäksemme oli vain yksi, välillä myös tuntemattomia. Päivän aikana kuitenkin tapasimme viimeistään tauoilla baareissa ja illalla kylissä.

img_0930

Ystävillä, eli caminomme perheenjäsenillä oli erittäin suuri merkitys matkallemme. Sain seurata ihania tarinoita ja niiden edistymistä, sain uusia ystäviä, sain kokea upean matkan upeitten ihmisten kanssa.
On asioita joita en voi selittää muille, on sisäpiirin vitsejä ja juttuja, on tapahtumia joiden kertominen ulkopuolisille tuntuisi väärältä, on yksinkertaisesti mahdoton puhua kaikista asioista muiden kuin ”perheen” kanssa.

Perheeseemme kuului vaihteleva määrä ihmisiä päivästä riippuen, useista eri maista ja maanosista. Miehiä, naisia, sinkkuja, parisuhteessa eläviä, eri ikäisiä, eri ammateista… mutta meitä yhdistivät monet eri asiat. Ja meidät yhdisti Tie.
Olen kiitollinen jokaisesta tapaamastani ihmisestä, jokaisesta päivästä caminollani, jokaisesta hetkestä jona koin kasvavani ihmisenä, jokaisesta rukouksesta joka puolestani rukoiltiin tai ajatuksesta joka luokseni lähetettiin ja jokaisesta tapahtumasta joka sai minut toteamaan että näinhän sen tietysti piti mennäkin.
Camino provide.Tämä ei ollutkaan turha lause tai höpönlöpöä. Eikä Camino-perhe tai syvyyden tunne uusissa ihmissuhteissa ollutkaan utopiaa. Luin etukäteen sadunomaisesta matkasta jossa vieraina ovat kipu ja kyyneleet, mutta jonka päämääränä on vahva usko ja luottamus, upeat ihmissuhteet ja elämänikäinen side tiehen ja sen ihmisiin- ja sain sen kaiken. Lisäksi sain kokea tämän kaiken rakkaan aviomieheni kanssa, asia josta olen kaikkein kiitollisin.

Haluaisin kirjoittaa kauniita kertomuksia matkalta ja sen ihmisistä, mutta en voi joten kerrankin minäkin olen sanaton 😉 Tähän on hyvä päättää tämä bloggaus ja bloggaaminen. Caminohan ei pääty koskaan…

 

Viime hetken mietteitä ennen matkaa

On kiva sitten itse myöhemmin ”viisastuneena ja valaistuneena” (ha ha) matkan jälkeen katsella mitä sitä tulikaan etukäteen pelättyä, odotettua tai ylipäätään mietittyä.
Siksipä kirjaan nyt näitäkin ajatuksia ylös.

En kirjoita mitään lyhennelmiä loppuun, tämä kirjoitus on nimenomaan puhdasta pohdintaa ja spekulointia.

Pelot ja huolenaiheet:

* Kestävätkö jalat ja selkä? Ensisijainen huolenaiheeni, selkä ei edelleenkään ole parhaassa tikissä. En kuitenkaan tästäkään ota stressiä, enkä kuluta energiaani miettimällä asiaa liikaa, se tulee eteen mitä tulee ja sen mukaan muutetaan suunnitelmia jos on tarvis.
Olen sanonut etukäteen Karille, että jos selkä prakaa (noidannuoli min 3 päivää lepoa) niin hänen on jatkettava matkaansa yksin. Minulla ei ole aikarajoituksia, Karilla on, itsehän voin jatkaa matkaani vaikka jouluun asti jos sikseen tulee.
Tämä on ainoa vaatimus minkä olen matkalle esittänyt, minun takiani Karin matka ei saa keskeytyä.

*Saanko nesteytettyä itseäni tarpeeksi?
 Juon normaalistikin paljon vettä, miten hyvin siis pullollinen (tai kaksi) riittää juomapisteitten välillä näin helteillä.

Lupaan:

*Olla huolehtimatta liikaa siitä miten lapset pärjäävät
*Nauttia kaikista kokemuksista, olla suorittamatta ja oppia muilta ja itsestäni lisää, olla avoin kokemuksille
*Antaa itseni olla myös heikko, sillä näin voin mahdollisesti löytää vahvuuksia tai voimaa niistäkin asioista joita itse pidän heikkouksinani

Mitä odotan pyhiinvaellukselta:

*Aikaa mieheni kanssa, monenlaisia elämyksiä, hyvää seuraa, uusia tuttavuuksia, matkaa itseen, hiljaisuutta, yhteisöllisyyttä, iloa, naurua- kyyneleitäkin vähän- fyysistä kasvua, henkistä joustavuutta, Jumalan armoa, hengellistä polkua, kasvattavia elämänoppeja, kaunista luontoa, voimaa ja muistoja vuosiksi eteenpäin- ja monia askeleita.
Minulla on erilaisia odotuksia, kyllä. Pohtijana tämäkin kuuluu osana minun matkaani. Tiedän niistä odotuksista osan täyttyvän kuten olen ajatellutkin, mutta osa voi yllättää joko positiivisesti tai negatiivisesti, tai olla täyttymättä. Hyväksyn sen, olisin pettynyt jos matka menisi etukäteen kirjoitettamani käsikirjoituksen mukaan (jollaista siis ei ole olemassakaan).

Tänään matka suuntaa Pariisiin, perjantaina junalla St Jean Pied de Portiin ja lauantaina alkaa kävely kohti Santiagoa.
Säätiedotus (tällä hetkellä) lupaa Pyreneitten ylitykseen lauantaiksi aurinkoista, +26. Tuo olisi aika ihanteellista, mutta ne jotka minut tuntevat, tietävät etten juurikaan säistä valittele. Kun niille nyt vain ei voi mitään.
Olen innoissani, erittäin onnellinen ja koen olevani hyvin hyvin siunattu. Seikkailu, täältä tullaan!

image

Ystäväni, jonka kiviä kannan mukanani Caminolla (sovimme muuten että palasen kivestä kannan perille asti, näin hän kulkee mukanani koko matkan), lähetti minulle varalusikan. Tarina lusikoista on hieno, kertoo hyvin siitä millaista elämää sairaat elävät arjessa, miten heidän pitää suunnitella päivänsä etukäteen jaksamisensa kanssa, pukeutumisesta päivälliseen, heräämisestä nukahtamiseen. Voit lukea tarinasta halutessasi lisää laittamalla Herra Googlen postilaatikkoon sanat: ”The Spoon Theory”, kirjoittajana Christine Miserandino.

Tarina pätee myös haastaviin elämäntilanteisiin tai vaikkapa tällaisiin vaativiin matkoihin jollainen caminokin tietyssä mielessä on.
Minun varalusikka-koruni nimi on ”Elämänpuu”, koruja on erilaisia. Kiitos ystävälleni tästä kauniista lahjasta ja kauniista ajatuksesta: Kun en enää jaksaisi matkallani, on minulla vielä yksi varalusikka (voimaa) päivääni jäljellä. <3

image

Höpöhöpöä ja tulevaisuuden suunnittelua, joka sekin kuuluu myös osana tähän Caminon pohdintaprosessiin:

Kävin eilen laitattamassa ripset joista aikaisemmin ohimennen taisin mainita varusteluettelon yhteydessä.
Herttinen sentään miten pitkä aika piti maata paikoillaan, en olisi millään jaksanut ja silmien kiinni pitäminenkin tuotti tuskaa. Olen kuitenkin hirmu tyytyväinen, lopputulos on sellainen kuin suunnittelimmekin. Liian pitkiä räpsyjä en halunnut, eikä niitä voi laittaakaan, koska käytän laseja ja aurinkolaseja.
Ripsien laitto helpottaa arkipäivän ”kaunistautumista” ja ymmärsin nyt aamulla tukka pystyssä ja naama valahtaneena peiliin katsoessani hyvin miten toiset jäävät näihin koukkuun. Ainakin ripsarit aina ripsissä, hih.

Tosin… olen elämässäni matkalla kohti turhien kemikaallien jonkinasteista välttämistä (kokeilu tästä alkaa toden teolla vasta kun saavun matkalta), joten en tiedä jäikö kokeilu viimeiseksi (ainakin toistaiseksi) ripsien osalta. Kynsiaineillehan jollain tasolla ilmeisesti allergisoiduin kun laitatin tekokynsiä. Mutta en luota kylläkään enää siihen firmaan jossa niitä laitatin, että onko kyse allergiasta vai jostain muusta… näin.

Kokeiluuni tulee kuulumaan kemikaalitietouden lisäksi myös monia muita elementtejä fyysistä terveyttä ja kauneudenhoitoa unohtamatta. Tulen tekemään itse osan kaikista käyttämistäni pesuaineista ja rasvoista, aion muuttaa ruokavaliotani vieläkin enemmän raakaruoan suuntaan (ei minusta kuitenkaan vegaania tai raakaruokailijaa koskaan kokonaan tule, no hätä tai turha huokaista helpotuksesta, miten vaan…) , siirtyä luonnonkosmetiikkaan joiltain osin (mm.hiusvärit) ja entistä enemmän painottaa puhtaaseen ruokaan ja monipuoliseen liikuntaan. Katsotaan mikä vaikutus tällä kaikella on kilpirauhasiini (hormonitoimintaan). Mitäpä en olisi tämän jälkeen niiden eteen tehnyt.
OIkeastaan olen kyllä aikas melkoisen innostunut tästäkin!

Ihmiskoe osa 479830200 alkaa siis syksyllä, mutta sitä ennen räpsyttelen ripsiäni Caminolla.
Palataan päiväkirja-asiaan kun tulen matkaltani, lyhyitä matkapäivityksiä siihen asti Facebookin puolella. Mukavaa loppukesää/ alkusyksyä!

image

Teksti ei ehkä puhelimen kuvassa näy, joten toisto ei varmaan ole pahasta:

”I never knew how strong I was until
I had to forgive someone who wasn´t sorry,
and accept an apology I never received.”

XXX
Tanja

Fyysinen, henkinen ja hengellinen matka

Matka tulee olemaan näitä kaikkia: fyysinen, henkinen ja hengellinen. Tai ehkä olisi pitänyt laittaa järjestykseksi hengellinen, henkinen ja fyysinen, sillä tässä järjestyksessä vaellustani ajattelen. Oli kuitenkin helpointa aloittaa tuosta fysiikasta.

Matka tulee epäilemättä olemaan fyysisesti koettelemus. Helteet, jalka- ja selkäongelmat, matkan pituus ja sen jokapäiväisyys. Vaikka kuntoni on melkoisen hyvä, tulee helle verottamaan osansa voimistani- en ole mikään ihmenainen. En kuitenkaan huolehdi tästä liikaa, en huolehdi oikeastaaan ollenkaan matkan fyysisestä osuudesta. Se tulee eteen mikä tulee, ilmoille ei voi mitään ja jaksaminen- no, sen näkee sitten. Tiedän että päiväkirjaani tulee merkintöjä ”rankka”, ”helle”, ”jalat sitä ja tätä” jne, mutta olen ihminen siinä missä muutkin. En ole menossa päiväkävelylle puistoon ja se saakin näkyä fiiliksissä. Kyse on pyhiinvaelluksesta ja kuumimpaan aikaan tehdystä megapitkästä kävelystä, eli en odotakaan helppoa matkaa. En toisaalta kyllä toivokaan ongelmia matkalle, mikään marttyyri tai masokisti en sentään ole.

Jos jokin huolettaa, on se tämä ”mysteerikipujalkani”, jossa on jatkuvasti jännetulehduksen kaltaisia oireita. Olen ollut jo jonkin aikaa teipattuna (mikä onneksi auttaakin osaksi), vauhti kävelyssä on pudotettu minimiin ja rinkasta olen karsinut tavaraa myös ihan varmuuden vuoksi. Kipu alkoi uudestaan juoksulenkillä, joten levon jälkeen olen keskittynyt vain kävelyyn. Salilla en ole uskaltanut käydä viimeisen noidannuolen jälkeen. Otan nyt vain hyvin hillittyjä riskejä ettei mikään tule minun ja caminoni väliin.

image

Toinen asia mikä fysiikan suhteen huolettaa, on caminon ruokavalio. Tiedän että se tulee olemaan täysin erilainen kuin kotona ja tämä aiheutti pitkään päänvaivaa. Syön lähestulkoon aina aamulla puuroa erilaisten lisukkeiden kera ja nautin päivällä chiarahkaa marjoilla, ruokana proteinia kasvisten kanssa ja hyvin vähän leipää ylipäätään. Lihon todella herkästi ja jaksaminen on vähempää muunlaisella ruokavaliolla. Mutta toisaalta, tämänkin voi ottaa haasteena… Ja toisekseen, kyllä jo etukäteen hieman mielessäni olen herkutellutkin ja odotan varsinkin tätä osuutta matkan ruokakokemuksissa (ha ha ha).

Aamupuuro sellaisena kun sen haluan image

No, sitten matkan hengelliseen ja henkiseen puoleen.

Jopa uskoville matkalla voi olla erilaiset tarkoituksensa, eli hengellisyys matkalla voi näkyä tai sen voi kokea hyvin eri tavoin. Minulle camino on hyvin henkilökohtainen matka ja sen syyt ja hengelliset toiveet ovat moninaisia, mutta melko samanlaisia kuin jo vaikkapa tuhat vuotta sitten.

Caminon kerrotaan vanhastaan yleisesti ottaen kuvaavan matkaa jossa on vanhurskauttamisen kolme vaihetta: Alkuun tunnustetaan synnit ja nousu Pyreneille kuvaa tätä. Sen jälkeen on vuorossa synninpäästö, kuljetaan Puente la Reinan ahtaasta portista lävitse, saavutaan ”Rautaristille” (Ponferrada), jonne jätetään kaikki menneisyyden taakat symbolisesti kotoa tuotujen kivien muodossa.
Sitten ovat vielä anteeksiannon portit (Villafranca) jossa annetaan anteeksi kaikille niille jotka ovat vaeltajaa vastaan koskaan rikkoneet. Ja lopulta saavutaankin Santiagoon, jonka jälkeen oli puhdas saamaan ehtoollista.

Lupasin kertoa hieman kivistä viime päivityksessä. Tarina niistä on jo yllä, mutta minulla on useanlaisia kiviä mukanani, eivätkä kaikki kivet ole taakkoja minulle.

Kannan tavallaan mukanani ystävääni, joka on kärsinyt elämässään paljon. Kannan häntä mukanani näiden alla kuvassa olevien kivien muodossa, sillä hän ei itse pysty matkaa kävelemään vaikka haluaisi. Taakka hän ei minulle missään nimessä ole. Tämä on sellainen ystävänteko.
Näillä kivillä on meille molemmille merkityksensä, ne kuuluvat lapsuuteemme vahvasti. Mutta ennenkaikkea varsinkin toisella kivellä on hyvin erityinen merkitys ystävälleni. Kivi on palanen suurempaa kiveä joka on kulkenut pitkän matkan ja on lahja hänelle rakkaalta ihmiseltä.
Minä toivon että kun nämä kivet lasken rautaristille, saisi ystäväni siitä ennenkaikkea voimaa tulevaisuuteen.

image

Tässä alla ovat minun kiveni. Kaksi niistä on Suomesta minulle erityisistä paikoista ja yksi kivi on Ranskasta. Ranskasta tuodussa kivessä on kaikkien menehtyneitten eläinteni (8) nimi. Ranska tulee olemaan ensimmäinen maa jossa minulla ei ole lemmikkiä ja siksi halusin kirjoittaa lemmikkieni nimet sellaiseen kiveen joka on sieltä.
Tarkoitukseni ei ollut alunperin mitään tällaista kiveä tehdä, mutta tämä kuuluu ehkäpä enemmän sinne osioon ”henkinen”, Roomeon (koirani) kuoltua juuri ennen caminoa.

image

Sitten simpukka-asiaa.
Joku ehkä tietääkin jo simpukan merkityksen tai sen huomasi rinkassani. Kyseessä on Pyhiinvaeltajan simpukka, symbolinen esine vaellukselle. Tarinoita miksi simpukka, on muutamiakin ja niitä löytyy netistä.

Simpukankuorta käytettiin ennenvanhaan myös caminolla juoma- ja ruoka-astiana. Minulla on mukanani hyvin kevyt metallikuppi (en ole muistanut kuvata sitä) rinkassa roikkumassa, mutta saattaapi olla että juon viinilähteellä viinini tästä 😉

image

Keltaisten nuolien (opastemerkit caminolla) lisäksi löytyy myös tällaisia opastemerkkejä. Paitsi että se opastemerkeissä kuvaa nuolen kärkeä, kuvaa se myös niitä eri caminoita jotka vievät kaikki lopulta Santiagoon.

image

^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Lopuksi vielä yksi tai ehkä kaksi muutosta rinkan sisältöön.
Luovuimme sadeviitasta ja sadesäärystimistä (yhteensä reilu 600 grammaa) ja vaihdoimme ne vaeltajan sateenvarjoon, joka toimii myös aurinkosuojana (paino noin 300 grammaa).

 

Tutustuessamme asiaan innoistumme molemmat tästä ja päätimme että jos sadeviittaa tarvitsemme, hankimme jotkut matkan varrelta. Viitta helteisellä sadeilmalla ei tosin ollut mukava kokemus kun sitä testasin, heh.
Rinkkaan kiinnitettävä aurinkosuojattu varjo antaa koko matkan ajan varjon ylle ja 50+ suojan esim. eilen matkan varrella olleseen uv-indeksi 9.

Mukanamme on aina varjo- myös tauoilla ja puuttomalla osuudella- ja näin voi kulkea halutessasan hatutta ja lämpötila varjon alla on myös tietenkin alempi kuin auringossa. Sateen/ auringonvarjo on kestävä, mutta tokikaan se ei suojaa rankkasateilta. Toisaalta, voi olla ettemme saa matkallemme yhtään sadepäivää, mutta jos alkaa näyttää pahalta, matkan varrella on kauppoja joista saa vaikka sadevaatteet tarvittaessa. Ja jos kastumme, niin sittenhän kastumme. Vähän heittäytymistä mukaan matkaan…

Ja kaikki ystävämme tietävät että sen me olemme elämässämme aina kyllä osanneet 😉

Ainiin. Se toinen tavara joka saattaa muuttua rinkassa. Kävin eilen ostamassa aivan ihanan pienen purkin vartalovoita The Body Shopista, se saattaa kuitenkin syrjäyttää mukana olevan after sun-voiteen. Minulla on suojanani pitkähihainen paita, aurinkovarjo ja aurinkovoiteet. Ehkä pärjään niillä ja voin ottaa mukaani vartalovoin, jollaisia mielummin käytän (myös jaloille).

Nyt on enää vuorossa seuraavaksi lähtötunnelmat ja sen jälkeen feissarisivujen päivitystä matkalta. Ehkä nyt alkaa jo pikkuisen vatsassa kuplimaan 🙂

Kuva varjosta

image

 

 

Rinkan sisältö

Lopussa tuttuun tapaan jonkinlainen tiivistetty versio aina niin pitkistä teksteistäni.

Kuvasin tuossa viime viikolla rinkan sisältöä. Sain lopulta jotenkin kaikki aseteltua samaan kuvaan ja ajattelin että kuvaan vielä yksitellen tai pienissä ryhmissä tavaroita lävitse niin lukijat voivat kätevästi katsella mitä kaikkea typerää tai hyödyllistä se Tanja mukaansa ottaakaan. No, sitten iski laiskuus. Mietin että niin tästä tulee ainakin sata kuvaa yhteen kirjoitukseen ja luovutin. Kun sitten rinkan sisältö alkoi vielä viime metreillä muuttumaankin (se on muuttunut muuten koko ajan), nostin toisenkin käteni pystyyn. Antaudun, tämä on loputon suo.

En jaksa, enkä viitsi enää järjestää uutta kuvaussessiota. Laitan tänne sen vanhan (viime viikkoisen) kuvan ja lisään huomioiden kera perään erikseen uudet tuotteet.
Lopullinen lista on valmis sinä aamuna kun lähdemme matkaan, joten pidätän oikeuden muutoksiin. Laitan myös listan niistä asioista joiden mukaan ottamisesta en ole varma (lue = mitkä 98% varmuudella jäävät kyydistä pois).

Lista on niin pitkä etten yksinkertaisesti jaksa kirjoittaa sitä kovin tarkasti. Jos joku haluaa tietää tarkemmin jostain tietystä asiasta, sitä sopii kyllä kysyä.
Tavaramäärä näyttää kuvassa paljolta, mutta kaikki mahtuu oikein hyvin rinkkaani eikä rinkan painokaan ole mahdoton (en ole vielä punninnut lopullista painoa). Muistan kuinka itse alkuun shokeerauduin muiden ihmisten tavarakuvista- näytti siltä kuin kaikki pitäisi pakata vähintään muuttoautoon. Näin ei ole, lupaan teille sen. Enkä sorru rinkan painon alle myöskään.

Kuvassa tuotteet ovat ilman suojapusseja. Todellisuudessa rinkkaan ei tule irtotavaroita kuin muutama.

image

Kuvassa näkyvä juomarakko on vaihtunut alla olevaan juomapulloon. Luin että matkalla on vesipisteitä monessa paikkaa niin hyvin että tarvitsen tämän pullon lisäksi pienen lisäpullon vain osalle matkaa. Juomarakko painaa itsessään jo lähemmäs puolta kiloa (jos oikein muistan) ja siihen vedet päälle, joten vaihdoimme pussukat LifeStraw- pulloihin. Vesi Espanjassa on näissä kaivoissakin (en saa päähäni oikeata sanaa, kaivo, lähde, mitä näitä nyt on…) juomakelpoista- tai pitäisi olla, mutta ripuli on se minkä viimeiseksi tuolla haluaisin, joten siksi tällainen juomavettä puhdistava pullo. Muutama ripulilääke on kuitenkin hyvä olla matkassa varotoimista huolimatta. Jotkut ovat sairastuneet ruoasta.

image

Toiset juoksuhousuni vaihtuvat näihin kompressio-housuihin. Näin ollen mukaani taitaa tulla vain kahdet pitkälahkeiset juoksutrikoot kävelykäyttöön. Alkuun toiset housut olivat lyhytlahkeiset, mutta aurinkoihottumani ja housuvaihtojen takia päädyin tällaiseen ”pitkähousu”- ratkaisuun.

Näissä housuissa on aurinkosuoja 50+
(Skinsin A200 on tarkoitettu nimenomaan pidempiaikaiseen urheilusuoritukseen.)

image

Fleecetakki vaihtui myös tähän kevyeen Haglöfsin hupulliseen takkiin. Tämä menee pienempään tilaan rinkassa kuin fleece vaikka kevyt sekin oli.
Mukaan tulee myös Windbreaker- takki, yhteiskuvassa raikkaan keltainen (heh) valkoisen fleece- takin päällä. Sitä ei voi olla näkemättä, mikä on hyvä autotie-osuuksilla.

image

Minulla oli valmiiksi sininen camino-foorumin buffi, mutta käytän sitä tyynyliinana. Mieheni oli kaupassa kun pyysin häntä etsimään samalla minulle punasävyisen buffin ja tällainen löytyi. Buffi on siis Ranskassa tällä hetkellä, siksi miehen kaupasta lähettämä kuva.

Huivi on kätevä kaulalla tai päässä, päähän tosin minulla on lippis sekä lierihattu (jota vierastan, mutta se suojaa paahteella korvat).

image

Edellisessä kirjoituksessa jo kerroin, että matka on muutakin kuin kävelyä. On iltoja ja erityisesti hetkiä, jolloin haluan jotain muuta päälleni kuin juoksutrikoot ja juoksupaidan.
Kirkkoon tarvitsen vaatteet jossa saan olkapäät piiloon, joten alkuun oli tarkoitus ottaa hihattoman haalarin seuraksi kuvassa näkyvä kevyt huivi. Se ei kuitenkaan liukkautensa takia pysy hyvin olkapäillä ja päädyinkin lopulta ottamaan lyhyen ja hyvin kevyen valkoisen ”takin” mukaan matkalle.

Materiaalit ovat kevyitä ja vaatteet menevät pieneen tilaan.

imageimage

Mukaan tulee näiden ja edellisen päivityksen hygieniapäivityksessä esiteltyjen ja mainittujen tuotteitten lisäksi mm. alusvaatteita, pyyhe, uikkarit, kuvassa näkyvät kengät (huom!, osa tavaroista on siis tietysti päälläni!), yöpuvuksi (tai ”muutenvaan” käyttöön) kuvassa näkyvä kirjavan kukikas urheilushortsi-toppisetti, samaa materiaalia kuin juoksuhousut…

image

… Vaellussauvat, salihanskat jos aurinko oikein kiusaa käsiäni, credencial-passi, oikea passi, iphone ja sen härpäkkeet, pankkikortit ym.kortit joita tarvitsen, pikkulompakko ja rahaa, vyölaukku (kangas, hyvin ohut ja kevyt), otsalamppu ja pilli, avaruuslakana, ea-tarvikkeita, päiväkirja ja kynä, yksi pieni kirjanen (kuvassa passin alla oleva punainen kirja, mieheni lahja 😀 minulle, ehkä joskus kerron kirjasta, ehkä en)…

image

… Linkkariyleishärpäke (siinä on mm. Korkinavaaja!), spork, pyykinpesuun tarvittavia pesulappuja (keltainen pieni rasia alla olevassa kuvassa aurinkolasikotelon alla) ja sen vieressä oleva musta pussukka taas on minikokinen pyykkinaru, hakaneuloja pyykkipojiksi…

… Lääkkeet, vitamiinit, puhallettava tyyny, ötökkäkäsitelty silkkipussi ja makuupussi, aurinkolasit, silmälasit, pieni laukku iltakäyttöön, rahavyö, sadeviitta ja sadesäärystimet, ruusukko, karbiinit ja simpukka  rinkkaan roikkumaan, kivet reppuun. Kivistä ja simpukasta ja credencialista kerron lisää seuraavassa päivityksessä.

Olikohan tuossa nyt kaikki? No ne pussukat mihin nämä tavarat tulevat, ne puuttuvat tietysti listasta vielä. Eli pussukat. Lisäksi pieni pussukka hyvin kevyitä tavaroita joita en paljasta täällä.

image

Mieheni rinkassa kulkee camino-opas ja tietysti hänen omat tavaransa. Kari ei käytä juoksutrikoita, vaan hänen vaatetuksensa koostuu perinteisemmistä vaellushousuista (katko) ja vaelluspaidoista. Muuten tarvikkeet ovat jossain määrin samankaltaisia tai samanlaisia. Hygienia-tarvikkeita hänellä on vähemmän kuin minulla 😛

Kuvassa (alin) näkyy myös vihreä scrubbapussi -käsikäyttöinen pesukone- joka on hankittu caminoa varten. Se kuuluu kuitenkin siihen listaan joka jää kyynelten kera kotiin melkoisella varmuudella. Siihen listaan kuuluvat myös hiusten hoitoaine (olen nyt kokeillut pestä hiukset useammin ilman hoitoainetta ja ihan ok tämä on). Kotiin jäävät myös makuualusta, vesirakko, fleece- ainakin nämä.
Jos jotain tulee mieleen vielä, käyn muokkaamassa tekstiä.

Lyhyesti: Tätä ei voi lyhyesti kertoa, sillä varustelista on pitkähkö. Mutta kaikki tarvittava on nyt siis valmiina, mitään ei tarvitse hankkia tai vaihtaa enää.
Rahaa varusteisiin ja matkoihin ja itse matkaankin tulee menemään lopulta paljon, mikään halpa ratkaisu tällainen ”loma” ei ole jos joku erehtyy niin ajattelemaankin.
Jos suunnittelet matkaa etkä omista vielä mitään tarvikkeita, valmistaudu jakamaan hankintoja useammalle kuukaudelle. Ei kirpaise niin paljoa.

Nyt sitten vain istutaan (NOT) ja odotetaan matkaa 🙂

Toilettilaukku

Lopussa jälleen lyhennys tekstistä.

No niin. Nyt päästään siihen osioon mikä aiheuttaa osassa ihmisiä turhia kiemuroita. Jokaisen kantamus on kuitenkin hänen omansa ja niin kauan kun joku caminolla roudaa mukanaan puhelintaan (täysin turha kapistus- mutta meillä on mukana molemmilla omamme, kuten luultavasti kaikilla muillakin), opaskirjoja (mihin niitä tarvitaan, onhan siellä ne keltaiset opasnuolet- mutta meillä on kirja mukana kuten suurimmalla osalla) tai päiväkirjaansa (onhan meillä muisti- mutta minulla on tämäkin turhuus mukanani), tai kuljetuttaa rinkkansa, niin en suostu kuuntelemaan höpinää siitä mikä on tarpeellista ja mikä ei. Minä olen lähdössä viiden viikon matkalle paikkaan jossa on myös sivistystä, en kävelemään erämaahan. Mistä kukaan muu voisi tietää mikä minulle on tarpeellista? En minäkään arvostele muita heidän valinnoistaan tai valitsematta jättämisestään caminolla.

Jos itse sanon matkani lopuksi että joku esine oli tarpeeton rinkassani, silloin vasta se kohdallani on niin. Ei muiden mielipiteitten takia, ei rinkan painon takia, eikä varsinkaan niiden ihmisten takia jotka ovat aina olevinaan oikeassa.

Olen hyvin hämmentyneenä lukenut netissä näitä ”ota se!”/ ”älä ota tätä!”/ ”et tarvitse sitä”-juttuja joita jaetaan HYÖKKÄÄVÄÄN tai NEGATIIVISEEN sävyyn. Jokainen päättää itse mitä haluaa kantaa ja piste.
Ymmärrän hyvin mikseivät monet avaa toilettilaukkuaan julkisesti (tai kokonaan), eikä minunkaan ollut alkuun tarkoitus mitään julkistaa. Päätin kuitenkin nyt toisin, blogi on minun ja rinkka jota kannan on minun, tuotteet ovat minua varten.
En suhtaudu neuvoihin ylimielisesti, ymmärrän matkan ja painovaroitusten tarkoituksen, mutta mielestäni nämä tuotteeni tai matkan tarkoitus tai sen olemus eivät sulje toisiaan pois. Olen myös avoimesti sanonut että heitän tyynesti pois tavaroita jotka käyvät minulle raskaaksi tai turhiksi matkan varrella, tämä kun ei hävetä pätkääkään jos niin teen.

Näitä listoja luetaan siksi että niistä saisi omille valinnoilleen tukea tai jotta osaisi miettiä ylipäätään mitä ottaa mukaan, mutta myös vähän kurkistelun halusta, uteliaisuudesta. Muiden listoja ei kuitenkaan pitäisi syynätä arvostellen vaikkei itse oliskaan listasta samaa mieltä, vaan ainoastaan mielenkiinnolla. Toivottavasti lukijani täällä osaavat näin toimia.

Jokainen saa toki esittää mielipiteensä siitä minkä ITSE koki/ kokee tarpeelliseksi tai tarpeettomaksi, mutta ei kertoa minulle mikä hänen mielestään minulle on tarpeellista ja mikä ei.

Ok, kun tämä on nyt käsitelty, avaan teille toilettilaukkuni sisältöä, mutta vielä ennen sitä muutama huomio.

1. Kärsin pahasta aurinkoallergiasta.
2. Hammaslääkärini ei anna minun lähteä ilman kaikkia noita hampaidenhoitotuotteita.
3. Ihonhoito on minulle tärkeätä, olen pudottanut sen niin minimiin kuin voin.
4. Panikoin etukäteen vitamiinien syömättömyydestä. Kärsin kilpirauhasteni takia huonosta D- ja B- vitamiinien tasosta vaikka syön niitä purkistakin.

Käyn kuva kuvalta tuotteet lävitse. Valitettavasti yksi kuva tuli kahteen kertaan, huomasin sen vasta myöhemmin ja muutenkin samoja tuotteita näkyy vähän kahteen kertaan. Koittakaa kestää.

Ruutu 1
a) Sensain puhdistusliina on kätevä matkoilla ja kotona. Sillä puhdistaa meikinpoistoaineiden rippeet ja loput meikin jäämät hyvin, toivon sen toimivan caminolla yksinään tarpeeksi hyvin ainoana kasvojen puhdistajana.
b) Kuvassa on patterikäyttöinen hammasharja, fluori (minikokoinen), hl antama minikokoinen hammastahna, hammaslankain-matkaversio, LUSH-hiustenpesuaine ja LUSH- hoitoaine, sekä minisaippuapullo jota en luultavasti ota mukaan.
c) LUSH- tuotteet myös ilman kantta, näyttävät palasaippuoilta, ovat kevyitä. Shampoon pitäisi kestää 60-80 pesukertaa (sininen pyöreä saippua).
d) Jep, niin retkeläistä minusta ei saa ettenkö ottaisi mukaani minikokoista höylää…

image

Ruutu 2
a) Toiletlaukkuni, Deuterin. Sen moniin lokerikkoihin mahtuu ihan liikaa tavaraa…
b) No niin, nyt päästään asiaan.
Camino on kävelyä, rukousta, elämän läpikäymistä, hiljaisuutta, yksinkertaisuutta, yhteismajoitusta, pyykin pesua käsin, pieniä kyliä… mutta myös iltoja katuravintoloissa, suuriakin kaupunkeja, kirkossa käymistä jne. On joskus kiva maalata edes kulmat ja kynnet. Nämä tuotteet eivät montaa grammaa paina ja jos joku jotain pahaa mielessään näistä ajatteleekin, ei se johdu rinkan painosta vaan siitä että minua saatetaan pitää turhamaisena tai että en asetu muottiin itseään kävelyllä ruoskivasta ihmisestä.
En meikkaa kotonakaan päivittäin, mutta kun haluan näin tehdä, en katso aikaa tai paikkaa. Käyn myös laitattamassa ripset itselleni päivää ennen Pariisiin lähtöä, niin en tarvitse edes miniripsariani mukaan.
Kulmaväripakkauksessa on mukana myös siveltimen lisäksi minipinsetit, kätevää!
c) Tässä korttipakan kanssa hieman vertailua noihin kokoasioihin. Kulmaväri-rasia on hyvin ohut eikä paina oikeastaan mitään.
d) Nyt te vasta shokkiin menettekin. Mukanani on myös minikokoinen matkahajuvesi. Siihen voi täyttää omia hajuvesiään tai ostaa täyttöpulloja. Voi kuulkaa kun rakastan hyviä tuoksuja! Minä aion suihkauttaa ulkona matkalla päivälliselle ihan pienen suihkauksen tuoksua ranteisiini. Niin vähän ettei se häiritse muita enää kun palaan takaisin majoituspaikkaan, mutta saan kuitenkin itse tuoksun lähelleni. Tuoksuallergikkona kärsin itse monista tuoksuista ja tiedän miten toimia yhteistiloissa tuoksujen suhteen. Joten kauhistelu on tässäkin kohtaa oikeastaan aika turhaa.
Pienempi pullo on silmälasinpesuun tarkoitettua nestettä, voin täytellä pulloa tiskiaineen kanssa pitkin matkaa. Tiskiaineita on varmasti yhteiskeittiöissä, toivon ainakin näin.

image

Ruutu 3
Nämä kuvani tulevat vähän hassussa järjestyksessä.
a) Tässä kuitenkin nyt se itse synninpesä, eli toilettilaukku. Sisällä on kaksi koukkua ja peili, kaksi pienempää pussiosastoa ja yksi suuri osasto jossa monia pullolokeroita ja irroitettava osasto
b) Nämä aurinkotuotteeni eivät ole toilettilaukussa vaan ne ovat erikseen pussukassa rinkan sivutaskussa, helposti saatavissa.
Kasvoille ja vartalolle minulla on omat aurinkorasvansa- ihan syystä käytän kasvoille eri tuotetta, sillä enhän laita vartalovoiteitakaan kasvoihini.
Vihreä pullo on auringonoton jälkeen levitettävä rasva- tarvitsen sitä välillä ihan oikeasti- joten päätin käyttää tätä rasvaa myös sitten jalka- ja käsirasvana.
c) Ajattelin järkyttää teitä uudestaan tuolla hajuvesikuvalla… Ha ha
d) Dödö, tuskin kukaan niuhoimmistakaan kiistää sen tarpeellisuutta 800 kilometrin kävelyllä.
Ja sitten lisää shokkihoitoa- mukaan lähtee myös pari kasvonaamiota ja pari näyterasvaa kasvoille.

Kasvonaamiot. Näitä mietin pitkään ja totesin peilikuvalleni tomerasti viimein että miksei! Ne eivät paina mitään, puhdistavat naamiot nimenomaan puhdistavat pölyn pois ihohuokosista ja pikakasvohoidot voivat lohduttaa niinä iltoina kun särkee joka paikkaa ja koti-ikävä iskee. Pari kertaa caminon aikana ei ehkä shokeeraa kanssakulkijoitakaan.
Voin käyttää niitä levätessäni hetken sängyllä tai sen aikaa kun pesen hampaitani. Eivät vie camino-aikaa, eivätkä myöskään tilaa rinkasta, eivätkä paina mitään. Pelkkään pesulappuun tyytyminen camino-arjessa on jo melkoinen saavutus minulta, tämä olkoon palkinto siitä 😉

image

Ruutu 4
a) Ylhäällä ”aa”- kuvassa on EA-laukku, rinkan sivutaskusta. Sisällä on rakkolaastareita, urheiluteippiä, minisakset ja muutama muu juttu.
EA- laukun alla kuvassa on vitamiinipussukka, sekään ei tule toilettilaukkuun mutta sivuaa tätä asiaa. Keskellä kuvassa on pussukka jonka lokerikossa ovat kilpirauhaslääkkeeni koko matkan ajaksi, tämänkin pussukan säilytyspaikka on muu kuin toilettilaukku.
Lisäksi ensimmäisen ruudun kuvassa on vielä muutama ponnari ja pinni, kynsileikkurit ja takku-harjani.
b) Aurinkorasvat osa 2, rinkan vyölaukussa helposti saatavilla. Huulirasva aurinkosuojalla ja 50+ aurinkosuojapuikko pahimpiin hetkiin. En käytä pelkästään 50+ tuotteita siksi että niissä helposti tuudittautuu mieltämään rasvan suojan liian pitkäksi aikaa. 30+- tuotetta tulee lisättyä useammin eivätkä ne ole niin tahmaisia.
c) All in One. Normaalisti minulla on korillinen vitamiineja joista sitten napsin milloin mitäkin. Tämä on jotain ihan hirveää- nimittäin ottaa nyt kaikki vitskut yhdestä pilleristä. (Ha ha ha)
Mukaan lähtevät myös maitohappobakteerit ja magnesium.
d) Kosteuspyyhkeitä repun sivutaskuun.

image

Lista voi vaikuttaa pitkältä ja joillekin jopa oudolta. Mutta kaikki tuotteet on valittu harkiten mukaan ja mietitty tarkkaan. NYT tuntuu ettei mitään ylimääräistä matkassa ole, mutta palaan aiheeseen sitten matkan jälkeen ”kokemuksen syvällä rintaäänellä” :P, kaikki huomioni puhelimellani kuvanneena, tarkasti päiväkirjaani merkinneenä. Tai jotain sinnepäin.

Lyhyesti: Aion peseytyä myös matkalla.

Maastojuoksukengät

image

Tämä nyt ei varsinaisesti vaellukseen liity, mutta siihen treenaamiseen kyllä. Ostin Merrelin All Out Terra Trail- maastojuoksukengät ja on pakko kehua niitä, koskaan en ole tätä aiemmin juossut kivuitta. En tiennyt että se on edes mahdollista.

Jalkasäryt- en tuntenut pienintäkään kipua tai kolotusta. Selkäsäryt- ei tietoakaan. Kävelykin sujui kengillä loistavasti joten ei niillä ole pakko edes juosta 😉

En tietenkään voi luvata että kengät kaikille toimisivat samalla tavalla, mutta jos kärsit juostessa kivuista, ovat nämä popot ainakin kokeilemisen arvoiset.

Kengät toimivat maasto-olosuhteissa hyvin, en liukastellut kertaakaan ja hiekalla pienet kivet pysyivät ”sukkavarren” ansiosta kenkien ulkopuolella. Suuremmat kivet eivät taas tuntuneet jalan alla terävinä ollenkaan ja tuntuma tiehen oli hyvä. Tavallisiin lenkkareihin en maastossa palaisi.

Ainoa miinus niissä on se ettei myyjän mukaan kengillä saa juosta asvaltilla, se pilaa pohjan (Vibram). En tiedä mikä siinä asvaltissa sitten pohjaa pilaa kun kävelläänhän vaelluskengilläkin vaikka missä. En löytänyt ainakaan äkkiseltään aiheesta mitään mikä tukisi myyjän väitettä. Ehkäpä se vaan on yleisesti tiedossa?

No, maastossa on muutenkin mukavampi juosta kuin kovalla asvaltilla joten väliäkö tuolla.

Ensi kerralla lista- tai varusteasiaa. Tai molempia.

Vaelluskunto

Jälleen tekstin lopussa lyhyt yhteenveto.

Tänään olin sydänlääkärin luona tekemässä rasitus ekg:n. En saanut oikein yöllä unta, heräsin ylös jo 4:40. Kävin koiran kanssa ulkona, söin smoothien ja kävin suihkussa. Sitten vain odottelinkin, monet ajatukset päässä pyörien. Entäs jos lääkäri kieltää caminon? Entäs jos sydämeni onkin viallinen? Ei, kyllä minä olen kunnossa… Olenhan?
Sitä jotenkin olettaa että ne sairaudet tulevat oikeasti vain muille. Istuessani odotushuoneessa mietin muita huoneessa olevia, heitä jotka ”tuomionsa” ovat saaneet jo. Minä voisin olla kohta yksi heistä…

***
Kerron nyt lyhyesti testistä jos jollakin muulla on tulossa samanlainen testaus, tai jos juttu ylipäätään vain kiinnostaa.

(Ohjeet ennen koetta: edellisenä päivänä ei raskasta liikuntaa eikä alkoholia, muutamaa tuntia ennen koetta ei kofeini-pitoisia juomia, ei syömistä eikä tupakointia, Ihoa ei tule rasvata, päälle urheiluvarusteet)

Lääkärissä sain luonnollisesti kehoni täyteen piuhoja, koe tehdään muuten ilman paitaa. Ensin sydäntä tutkittiin levätessä, sen jälkeen polkupyörän päällä, eli rasituksessa joka koveni koko ajan automaattisesti, ja tämän jälkeen piuhat olivat kiinni levossa vielä muutaman minuutin. Lääkäri tarkisti verenpaineen ennen koetta ja kokeen jälkeen ja seurasi koko ajan sydänkäyrääni kysyen aina välillä sattuuko tai onko tuntemuksia. Sanoin että jano on… Ha ha.

***
Minä olen onnekas, mutta tehnyt myös kovasti sydämeni eteen hyvää työtä. Syönyt terveellisesti ja harrastanut liikuntaa. Sydämeni on paremmassa kunnossa kuin ikäisilläni terveillä naisilla ja palaudun nopeasti.

Eli eikun treenaamaan veren maku suussa vaan, täysin turvallisesti. Uusia käyntejä ei tarvita, oli lääkärillekin ilo nähdä hyviä tuloksia. Minun verenpaineeni on vain lääkärikammoa ja sydämen rytmihäiriöt lääkityksestä johtuvaa (harmittomia ainakin vielä), ekg:hen piirtynyt huolettava rytmi on ollut terveen sydämen poikkeamaa- niitä kuulemma joskus näkyy. Se kummalla puolella poikkeama on- vasemmalla vai oikealla- on myös ratkaisevaa. Toinen on yleensä vaaratonta, toinen vaarallista. Tai jotenkin näin.

Tohtori oli oikein tyytyväinen, totesi napakasti kesken testin että ”sinähän olet urheilija!” Kaikkien niiden tyhmien lääkäreitten jälkeen jotka ovat tietämättömyyttään vain käskeneet lisätä lisää liikuntaa ja vähentää ruokaa kun valitan kilpirauhasistani, tämä oli suorastaan mannaa taivaasta minulle. Ihana lääkäri!

Olen ihan todella tyytyväinen. Tosin, nyt tähän väliin on pakko muistuttaa että normaalisti tarvitsen astmapiippua (eli avaavaa lääkitystä) ennen rankkaa urheilusuoritusta. Eli keuhkoni ovat lapsuudenastman (ja takuulla myös tupakoinnin (lopetin vuonna 2000) ) jäljiltä vähemmän priimaa). Että omaan huippukuntoon pääseminen on vielä työn alla.

Mutta nyt minua ei estä mikään vetämästä itseäni välillä äärirajoillekin. Olen sen ”vinksahtaneen” sydänkäyrän jälkeen pelännyt asettamasta itseäni samanlaiseen rasitukseen kuin aiemmin, nyt voin hyvillä mielillä juosta veren maku suussa portaita tai rinnettä ylös alas 😛 Oli sitten kuuma tai ei.

Kävin myös hammaslääkärissä eilen varmuuden vuoksi tarkistuttamassa hampaani, otettiin röntgenkin, kaikki ok. Kun näihin edellisiin tutkimuksiin lasketaan sitten vielä mukaan muutaman vuoden sisällä tehdyt muut tutkimukset (lukuisat veri- ja virtsakokeet, vatsan alueen ultraus, suoliston tutkiminen, gynekologiset tutkimukset, silmien terveyden tutkiminen (kuulun erääsen tutkimusohjelmaan), pään ja kaulan alueen varjoainekuvaus (lääkäri luuli että kaulavaltimoni tihkuu verta) ja mammografia (olen siinä iässä…) ) ei minussa ole kertakaikkiaan mitään muuta vikaa kuin kilpirauhaseni ja hieman astmaattisuuteen taipuivaiset keuhkoni. Näillä tiedoilla on hyvä matkata caminolle.

Aikaa caminon alkuun on alle 40 päivää..

Lyhyesti:

Sydänterveys -check
Hampaat – check

 

Vaellussandaalit

Jälleen kerran bloggauksen lopussa on lyhyt yhteenveto aiheesta, halutessaan voi siirtyä suoraan sivun alareunaan 🙂

Matkahan ei ole pelkästään 24/7 kävelemistä. Iltaisin vietetään aikaa kukin haluamallaan tavalla. Jotkut kiertelevät varsinkin kaupungeissa katselemassa nähtävyyksiä, jotkut taas lepäävät keräten voimia. Jotkut käyvät kirkossa, toiset juhlivat ja aika moni taitaa viettää aikaansa muiden seurassa keskustellen ja istuskellen jossain. Mutta yhteistä kaikille on se, että jossakin syödään ja silloin ainakin on mukava vetää jalkaansa muutakin kuin vaelluskengät.

Olen vatkannut tätä ”iltakenkäasiaa” ees taas. Alkuun sandaalit olivat ykkösvaihtoehto, sitten repun paino ja tavaran paljous alkoivat mietityttämään ja pähkäilin pärjäisinkö kuitenkin pelkillä varvastossuilla kun ne otan joka tapauksessa suihkua varten mukaan. Jalkani ovat kuitenkin niin luupiikille herkät etten voinut jättäytyä pelkästään varvastossujen varaan, joten ostin eilen sandaalit iltakäyttöön/ kakkoskengiksi. Keen Clearwater CNX M oli merkki ja malli, kauppa josta ostin oli XXL.
Keenit maksavat mielestäni melko paljon, mutta ne ovat kyllä sitten nimenomaan kävelyyn tarkoitetut sandaalit. Jotkut kävelevät ainakin osan matkasta sandaaleilla, mutta minun täytyy saada kokeilla niitä kyllä ensin kotona kunnolla ennenkuin uskaltaisin jotain noin rohkeaa kokeilla. Toisaalta olisi varmaan mukava vaihtaa kesken jokaista matkaa kenkiä, mutta mihinkäs vaelluskengät sitten?

Valinta oli lopulta helppo, sillä kengät tuntuivat todella mukavilta jalkaan. Käyttökokemus voi sitten olla eri juttu. Tästäkin saatte varmaan viimeistään matkan jälkeen kommenttia.
Karin jalan lestiin Keen ei sopinut.

Ostin myös kenkäpussin XXL:stä. Pussiin mahtuvat sekä sandaalit että varvastossut.

Sain äsken Campasimpukalta (CampaCamino blogi) vaihtoehtoiset reitit opaskirjalle. Jos oikein käsitin, näitä saa St. Jean Pied se Portista (SJPP) pyhiinvaeltajien toimistosta, mutta oli mukava saada ne tutkittavaksi jo nyt, kiitos Campasimpukka! Laminoinkin ne jo matkaa varten 🙂
Kyllä se eka ylitys muuten on varsinainen koetinkivi, 27.1 km Pyreneillä. Luulot pois kaikilta heti alkuun, heh…

Kuvassa sandaalit, Campasimpukan meilaamat karttakortit ja kenkäpussi

image

Facebookin sivuilla kerroinkin jo eilen että löin sen saman jo keväällä murtamani varpaan tosi ikävästi ja otan siksi iisisti vielä ainakin tänään. Säikähdin eilen kamalasti kun tuttu kipu levisi varpaaseen, mutta nyt ainakin tuntuisi siltä ettei se murtunut uudestaan. Kiitos Luojalle! Tässä on nyt ollut taas ihan kiitettävästi harmia kropan kanssa muutenkin.

Lyhyesti:
Ostin Keenin sandaalit, Clearwater CNX M, XXL- kaupasta. Normaalihinta kruunuissa oli 1200 kr, nyt 699 kr. Suomen XXL:ssä hinta on 99,90 €

Matkaliput taskussa!

Jos haluat nähä vain matkasuunnitelman lyhyen version, siirry suoraan blogikirjoituksen loppuun. Muille tiedossa höpinää ja jaarittelua 😉

Jälleen kerran kaikki alkaa tuntumaan todellisemmalta. Nyt on matkat ja ne muutamat tarpeelliset majoitukset tilattu. Mahanpohjassa kutittelee mukavasti, mutta samalla huolettaa vieläkin kipeä selkä ja ajatukset sinkoilevat sinne tänne. Vielä on hankittava sitä sun tätä, hepatiittirokotuksista kaksi on saatu, mutta onko jäykkäkouristusrokote voimassa? Ostanko sandaalit vai jotkin muut kengät iltakäyttöön ja minkä kevyen ja helposti pestävän asun otan ilta-asukseni? Mitä tarvitsen oikeasti mukaan? Ja mitä taas HALUAN mukaan, tarvitsin tai en.
Olen myös miettinyt- uskokaa tai älkää- kauneudenhoitojuttuja. Tällaiset asiat eivät olleet ensimmäinen huolenaiheeni, mutta nyt nekin jutut ovat nousseet pintaan. Olen keksinyt joitakin hyviä ratkaisuja joista osan saatan jopa esitellä omana artikkelinaan. Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, turhamaisuuteni on vielä hallinnassa  ja kyse on oikeasti melko pienistä jutuista.
Tiedän että on ihmisiä jotka hymähtävät tässä vaiheessa. Halusin kuitenkin kertoa että tällaisellekaan matkalle ei ole pakko lähteä vain aurinkorasvapurkki repussa. Ja mikä on siis ihan fine vaihtehto sekin.

Mutta matkalippuihin.
Monet pohtivat luonnollisesti ensin vain itse kävelyä, kunnes jossain vaiheessa on ajateltava myös miten pääsee sinne mistä haluaa vaelluksensa aloittaa ja miten pääsee vaellukselta pois. En tiedä aloittaako kovin moni suomalainen matkaansa Pariisin kautta, mutta monet muut niin tekevät ja meillehän se oli itsestäänselvyys kun toinen koti niillä kulmilla on. Lähden siis Pariisiin jo ennen vaellusta.

Nähtyäni elokuvan ”The Way”, halusin matkata minäkin junalla St, Jean Pied de Port- nimiseen paikkaan josta Pyhiinvaelluksemme alkaa. Mietimme kuitenkin lentojen nopeutta ja helppoutta ja pähkäilimme asiaa suuntaan ja toiseen. Jätin kuitenkin kaiken viimekädessä mieheni hoidettavaksi ja näin matka olikin pian tilattu. Meillä mies on vaan se taitavampi matkanjärjestelijä.

Sain kuin sainkin junamatkani- yhteen suuntaan.
Junamme Pariisista Bayonneen menee viisi tuntia. Matka on noin 800 kilometriä, joten ihan suhteellisen nopea juna on kyseessä.
Bayonnessa syömme lounaan ja astumme toiseen junaan joka vie meidät St. Jean Pied de Portiin. Matka kestää tunnin ja olemme perillä iltapäivällä. Ehdimme siis hyvin hoitaa päivän aikana matkan alkuun kuuluvat asiat pyhiivaeltajien toimistossa ja nauttia illasta kaupungista jossa pyhiivaeltajat ovat isossa osassa.

St. Jeanissa nukumme yön keräten voimia Napoleonin reitille (toivottavasti ilmat sallivat) Pyreneitten yli. Tämä majoitus on jo varattu, nukumme ensimmäisen yön neljän hengen huoneessa. Halusimme heti päästä tunnelmaan mukaan, yhteismajoitukset tulevat olemaan se missä suurimman osan ajastamme vietämme.
Nythän minulle tuli mieleen että en ole ajatellut tuota yöpukuasiaa kuin ohimennen. Joku yövaate pitänee ostaa…

Matkaan- siis tarkoitan itse kävelyyn- olemme varanneet 35 päivää. Opaskirjamme matka kestää 33 päivää joten meillä on siis varattuna kaksi ekstrapäivää kävelyyn tai halutessamme kaksi spessuyötä johonkin matkan varrelle. Näillä mahdollisilla öillä annetaan tarvittaessa jaloille lepo kävelystä ja katsellaan nähtävyyksiä, nautitaan toistemme seurasta ja piiloudutaan muilta vaeltajilta jos siltä tuntuu/ vaihdetaan porukkaa jonka kanssa kävelllään mahdollisesti suunnilleen samaa tahtia. On kiva päästä tutustumaan mahdollismman monen tarinaan ja nähdä uusia ihmisiä. Mutta se miten kaksi ekstrapäivää käytämme, selviää matkan varrella.

Perillä Santiagossa vietämme yhden yön ja tämä hotelli on myös jo varattu. Yritämme ajoittaa saapumisen aamuun niin että saamme viettää aikaamme rauhassa myös tässä kaupungissa.
Seuraavana aamuna lennämme Madridiin, jossa syömme lounaan ja kiertelemme päivän keskustassa ennenkuin lennämme kotiin Pariisiin. Madridissa on hyvä metroyhteys lentokentältä keskustaan, joten luppoaikaa ei kannata viettää kentällä.

Pariisissa olen vielä hetken ennen Ruotsiin palaamista jolloin saamme nauttia rauhassa toisistamme matkan jälkeen. Tulee varmasti tarpeeseen ihan vaan kaksistaan nyhjäily. Mutta nyt matkakuume nostaa päätään kovin ja kaikki tuleva- niin ilot kuin matkan rasituksetkin, tuntuu kovin jännittävältä ja jalka vipattaa jo tien päälle.

Vielä pitää kuitenkin malttaa. Phuuh.

Lyhyesti:
Lento Tukholma- Pariisi
Aikaa Pariisissa
Juna Pariisi- Bayonne
Juna Bayonne- St. Jean Pied de Port
Yö alberguessa St. Jean
Kävely 35 päivää
Yö hotellissa Santiago de Compostela
Lento Santiago- Madrid
Puolipäiväturistina olemista Madridissa
Lento Madrid- Pariisi
Aikaa Pariisissa
Lento Pariisi-Tukholma

Sadeviitta vaellukselle

image

Olen vuosia harrastanut kerrospukeutumista ja omistanut hyvän takin ja housut joilla olen mennyt lumessa, vesisateessa ja tuulessa, alta vaatteita vähentäen tai lisäten ilmojen mukaan. Nyt halusin kuitenkin kokeilla sadeviittaa ja olenkin ollut todella tyytyväinen valintaani. Tosin kokeiluita ei ole kovin montaa, mutta en nyt haluaisi hyvistä ilmoista valittaa 😉

Sadeviittani on hihallinen ja hupullinen, ja se on tehty niin että isokin rinkka menee sujuvasti viitan sisään.

image

Tässä kuvassa hihat ehkä erottuvat paremmin.
Viittaa olen käyttänyt keväällä myös kovalla tuulella kun päälläni oli vain fleecetakki. Koska helmaa riittää leveyssuuntaan, ei viitta hiostanut vaan lämmitti tuulta vastaan mukavasti. Tosin tunnen kyllä itseni käveleväksi teltaksi, mutta onpahan mukava vaate niinä aamuina kun edellisen päivän suolainen ruoka turvottaa, heh.

image

Viitta yltää noin puoleen väliin säärtä. Säärisuojat ovat siis mukava lisä suojaamaan viitasta valuvaa vettä kovalla sateella.

Viitassa on taskun aukot jotka avautuvat ”väärään suuntaan” ja siksipä alkuun ne tuntuivatkin hassulta. Tämä kuitenkin suojaa alla olevia vaatteita sateessa niin ettei vesi valu sisään ”taskusta”.

image

Viitan takana on heijastin, tämä olikin yksi tärkeä ominaisuus viitassa. Edessä tosin ei ole heijastimia, sitä varten minulla on otsalamppu.